Hei,

perusturvamuutoksesta puheen ollen, Suomessa on konsensus siitä että muutosta tarvitaan yhteiskunnan ja yksilöiden mahdollisuuksien kehittämiseksi.. mutta toiminta on edelleenkin täysin munatonta mielestäni. Oikeistohallitus käsittääkseni lupailee muutoksia aikaisintaan vaalikauden loppuun, luultavammin sen jälkeen. Demarihallitus oli halutun asian suhteen, ja samalla linjalla asian suhteen jatketaan edelleenkin. Inflaatio syö erityisesti pienituloisia, mutta nykypolitiikka ei edelleenkään anna myöten täydentää tuloja töiden kautta.

Omakohtaisesti voin sanoa opiskellessani koulutustuen kautta, kuukausittainen työtulo joka ei vaikuttaisi elämääni on 127€ bruttona, tähän tulee vielä huomioida se että käsittelyajat saattavat olla jopa pari viikkoa kuukauden ajalta.. Onko yhteiskunnalla tähän varaa?

Menot ovat oman laskelmani mukaan kohdallani nousseet vuoden alusta 13% ilman ruoan hinnan nousemisen huomioimista. Odotammeko ihmisten nousemista barrikadeille, meilläkin ”kiltistä kansasta” huolimatta on sietokykymme.

Onko vasemmistoliitosta tekoja asian korjaamiseen?

T. Visa